Kulta-aika lapsuuden?

Share |

Keskiviikko 9.5.2012 klo 7:11


Seuraavan sukupolven kasvattaminen lienee edellisen sukupolven tärkeimpiä tehtäviä. Jatkuvuus on turvattava. Eläinkunnassa jälkeläisten kasvatus sujuu entiseen malliin, mutta luomakunnan kruunu näyttää olevan pulassa. Aiemmin lapsia haluttiin työn jatkajiksi ja vanhuuden turvaksi, nykyään lapsia halutaan kuulema, jotta heidät voisi tehdä onnellisiksi. Valokeila on siirtynyt enenevästi lapsiin perheissä, mutta myös kunnallisessa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa lapsen etu ja lapsivaikutukset pyritään huomioimaan. Resursseja lisätään parhaillaankin esimerkiksi perhetyöhön, etsivään nuorisotyöhön ja oppilashuoltohenkilöstöön. 

Silti ongelmia on. Huostaanotot lisääntyvät ja nuoret syrjäytyvät. Köyhien lapsiperheiden määrä ei vain vähene. Lisääntyneet perhesurmat vaativat selvittelyä. Ulkomaalaiset vieraamme kauhistelevat varhaisnuortemme alkoholinkäyttöä

Vaikka kuinka panostamme perheisiin, niin hyvinvointiyhteiskuntamme turvaverkot pettävät usein. Kyselemme toistuvasti kadotetun vanhemmuuden perään.  Omasta puolestani voisin kysäistä, arvostammeko jo liikaakin lasten omatoimisuutta ja pärjäävyyttä? Kenen on vastuu ja voiko sitä ulkoistaa? Emmekö ehdi kaiken stressin ja tietotulvan keskellä kuunnella vaistojamme tai edes maalaisjärkeämme?

Mikä tässä nyt niin vaikeaa on, kun kerran oravakin osaa?

Nälkään ei sentään tässä maassa kuolla ja työajan lyhennyksiin on aiempaa paremmat mahdollisuudet lasten ollessa pieniä. Kotimme on varusteltu elektroniikalla ja huipputekniikalla, joka helpottaa kotitöitä ja mahdollistaa lisääntyvän vapaa-ajan.

Suurista ponnisteluista huolimatta aika vain tuntuu katoavan kuin hiekka sormien välistä. Ei ehdi. Yhteiset mukavat perheillat jäävät valitettavan usein haaveeksi vain. Elämme toiveikkaasti sitku-elämää, vaikka pääomamme on vain tämä hetki. Parempia aikoja odotellessa on hyvä kysyä käsi sydämellä: Mikä minulle on tärkeää, tässä ja nyt? Ihan oikeasti.

Mielikuvamatkat omaan lapsuuteen voivat olla hyödyllisiä. Jo perheenperustamisvaiheessa voisivat puolisot yhdessä muistella omia lapsuuden kokemuksia. Lapsuudenperheiden mallit vaikuttavat odotuksiimme itsemme, puolisomme ja lastemme suhteen ja lapsuudenkodin tunneilmapiiri tuntuu vielä kummasti vaan aikuisenakin. Joskus on hyvä miettiä hetkinen sitä, mitä haluan tuoda omasta lapsuudestani tähän perheeseen ja minkä jätän tietoisesti taakseni. Useimpien lapsuudessa on ollut hyvää, mutta myös kipeitä kokemuksia. Elämähän on sellaista. Tuskin meistä paljon edellisiä sukupolvia parempia vanhempia tulee, mutta haitalliset jatkumot olisi hyvä yrittää lopettaa.

Suomalaiset vanhemmat keskustelevat jälkikasvunsa kanssa muutaman minuutin päivässä. Meillä on myös vähiten yhteisiä aterioita perheen kesken kaikista OECD maista. TV ja tietokone vievät aikaamme monikertaisen määrän. Vaurastuminen on tuonut sen, että lapsilla on omat huoneet, joiden sisustukseen kuuluu omat viihdekeskukset. Yhteinen television katselukin menetetään. Lapset jäsentävät maailman tapahtumia turhan paljon yksinään tai vertaisryhmässä. Vanhemmat eivät ehdi ja isovanhemmatkin ovat usein liian hyväkuntoisia tai liian huonokuntoisia  viettääkseen aikaa lastenlasten kanssa. Perheneuvolassa olen havainnut, etteivät monet lapset tiedä isovanhempiensa nimiä tai hautapaikkoja. On huteraa olla juureton. Voi lentää tuulen mukana. Vertaisryhmässä lapsemme varttuvat sekä koulussa, harrastuksissa että kotona.  Aikuisilla on liian vähän ihan tavallista keskusteluaikaa. On kiire johonkin.

Vanhemmuuden arvo on arjessa. Arjensietokykyä tarvitaan, kun lapset ovat pieniä ja oma elämä olisi soinnutettava tavalliseen, ennakoitavaan arkeen. Jostain kun luopuu, niin usein tilalle tulee jotain muuta. Elämän ruuhkavuodet voivat olla antoisiakin, ainakin jälkikäteen arvioituna.  Arki pienten lasten kanssa on raskasta ja monien mielestä tylsää. Tuttuus ja rutiinit luovat kuitenkin turvallisuutta ja jatkuvuutta lapsen mieleen. Maailma on turvallinen paikka. Vanhemmuutta ei voi urakoida, kyse on pitkän tähtäimen projektista ja elinikäisestä oppimisesta. Ja lapset ovat kuitenkin myös mukavaa seuraa. Virkistäviä tuoreita näkemyksiä maailmanmenosta on tiedossa lapsiperheissä, mikäli ehtii jälkikasvunsa kanssa jutustella. Harrastukset ovat toki kehittäviä, mutta kyllä tavallisia koti-iltojakin tarvitaan. Että opitaan sitä arjensietokykyäkin.

Jos jotain toivoisin lapsillemme lisää, niin kiireetöntä aikaa kotosalla perheen kesken. Jospa sitten vaikka se yhteinen päivällinen tai iltapala saman pöydän ääressä, hieman useammin. Pidetäänhän mielessä, että yhdessä ruoan nauttiminen on ihmiskunnan vanhimpia tapoja osoittaa yhteenkuuluvuutta. Ja tulee samalla sitä yhteistä keskusteluaikaa perheen kesken.

Päivi Hiltunen

Kirjoittaja on kasvatus-ja perheneuvontaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti. Hän on keskustalainen kunnanvaltuutettu ja oli ehdokkaana viime eduskuntavaaleissa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini